AURINKOISIA PÄIVIÄ JA NUKUTTUJA ÖITÄ

Naurattaa itseänikin, miten nopeasti olotilani on muuttunut edellistä postaustani verraten :-D Pakko myöntää, etten tippaakaan kaipaa niitä unettomia öitä ja zombina laahustettuja päiviä silmäpusseineen. Ihanaa olla jälleen miltei täydessä iskussa ! Oli syy sitten saamani "keittiöpsykologian", pimeyden selättämisen tai säännöllistyneen gaban käytön, (how ever) on fiilis aivan eri kuin aikoihin. Treenit kulkevat, ja yhtäkkiä energiaa riittää purettavaksi vaikka ja kuinka :-D Saan jopa nukuttua öisin, ja nukahdan todella hyvin iltaisin, ottamatta huomioon kahtena edellisenä yönä ilmennyttä paniikkiheräämistä.

Paniikkiheräämiset perustuvat aina siihen, että yhtäkkiä unohdan, mikä päivä on meneillään, katson kelloa ja pelästyn, että olen jostain myöhässä. Esimerkiksi tänään sunnuntaina, kun päivä oli täysin vapaa, heräsin sydän kurkussa ajatukseen, että on maanantai, enkä muka ole laittanut kelloa soittamaan. Ikuisuudelta tuntuvan ajan päästä kuitenkin herään tokkurasta, ravistan päätäni ja tajuan, että voisin vielä aivan hyvin halutessani jatkaa unia. Unien jatkaminen tuon heräämisen jälkeen ei kuitenkaan ole kovin kestävä ratkaisu, sillä nukun vartin koiranunta, ja herääminen säpsähtäen kostautuu myöhemmin päivällä väsymyksenä. Vapaapäivien myöntäminen itselleen ei siis ole edelleenkään pala kakkua.

Kuten sanottua, gaban käyttö saa minut putoamaan iltaisin nopeasti, ja pitkiin aikoihin nukahtaminen on ollut nyt todella helppoa. Niin helppoa, kuin ajattelen sen "normaalisti" olevan. Olen väsynyt, ja rauhoitun paikoilleni hyvin. Aiemmin ketkutin, rummutin, heiluin ja lauloin sängyssä helposti kahden paikkeille yöllä, sillä rauhoittumisestani ei vain tullut mitään. Rauhoittuminen ei onnistunut etenkään vapaapäivinä, mutta miltei yhtä vaikeaa se oli ollut kuinka raskaan päivän päätteeksi tahansa.

Gaban ansiosta myös nukun yöt läpeensä, ellen herää viime päivien kaltaisiin paniikkioloihin. Pari pipariksi mennyttä aamuyötä ei kuitenkaan riitä lannistamaan saavuttamaani fiilistä ja energisyyttä ! Olen päässyt lisäämään hyvään tahtiin salitreenejä, sekä kertoja, että pituuksia normaaliksi, ja energiaa riittää silti hyvin "ylimääräisiin" aerobisiin, joita minun ei välttämättä edes tarvitsisi tehdä (itseasiassa sain käskyn levätä enemmän), mutta mennään nyt kun puhtia riittää :-D Sitä paitsi, ulkoilu ei koskaan ole huono asia, ja ilman sitä edes on turha kuvitella suoriutuvansakaan muusta arjen tekemisestä. Myös tietysti säännöllinen ja puhdas ruoka vaikuttavat vireystasoon huomattavasti, joten muistakaahan huolehtia pienillä teoilla itsestänne :-) 

"TOISET PÄIVÄT OVAT PAREMPIA KUIN TOISET, KYLLÄ SEN YMMÄRRÄT"

Muistan sanoneeni kauan sitten, etten tulisi koskaan ottamaan mitään paineita blogin kirjoittamisesta, tai kirjoittamatta jättämisestä. Näin pitkään olikin. Postailin aina, kun ideoita nousi pintaan, ja purin parhaimmat ja pahimmat tuntoni postauspohjalle. 

Sittemmin kaikki henkilökohtaisessa elämässäni tapahtunut edellisen vuoden aikana teki kirjoittamisesta kerta kerralta vaikeampaa. Mistään tapahtuneesta en kuitenkaan voisi puhua julkisesti. Purkaa halusin, mutta miksi postaisin, jos en voisi kertoa oikeastaan mitään. Huomasin jäljelle jäävien postausteni kiertävän samaa kehää, ja kirjoittavani ainoastaan silloin, kun mietetaakka oli kyllin painava yksin kannettavaksi. Selatessani taaksepäin huomaan positiivisten aiheiden jääneen kauas taakse - aikaan, jolloin fiilikseni olivat täysin erilaiset tähän päivään verrattuna. 

Alitajuntaisesti huomasin vihdoin jollain tasolla panikoineeni, vaikka silloin kun ideoita pulpahteli, en kirjoittamista millään tavalla pakoksi kokenutkaan. Rakastan sitä edelleen, ja se on suuri osa itseäni, mutta sanoja kirjoitettavaksi vain ei juuri nyt ole. Maailmaani näytettäväksi sitäkin enemmän. Myönnän myös hetkellisesti harkinneeni blogin piilottamista odottamaan oikeea aikaa. En koe tälläkään hetkellä olevani velvollinen ilmoittamaan itsestäni säännöllisesti, tai ylipäätään ollenkaan. Päällimmäisenä pohdin tapaa, jolla saisin jonkinlaisen luomuksen aikaiseksi, sillä jotakin minun joka tapauksessa usein tekee mieli blogissani julkaista. 

Parhaillaan tilanne arjessani on kutakuinkin sellainen, että olen vetäytynyt omiin oloihini oikeastaan kaikesta, ja olen supistanut sosiaalisen olemiseni minimiin. Tavoittelen rauhassa omia unelmiani, ja kamppailen siinä sivussa henkisen tasapainoni kanssa. Päivisin olen menossa lähes poikkeuksetta - öisin nukun, sitäkin useammin kuitenkin valvon. Tällä hetkellä vietän öitäni erossa pitkään piinanneista painajaisista, joka on yksi merkittävimmistä edistysaskeleistani kuluneen vuoden aikana. 

Samaan aikaan, kun olen onnistunut selättämään itseäni jahdanneet pelot ja painajaiset, on myös paloni suurimpaan osaan tekemästäni hiipunut. Salitreenit, joista ennen sain voimani, eivät enää tuo samanlaista tunnetta kuin ennen. Eivät ainakaan tällä hetkellä. Tulen varmasti viettämään kaivamani kuopan pohjalla polvillani vielä pitkään, mutta jonkinlaisesta reunasta ymmärsin saaneeni kiinni. Mieleni yrittää jatkuvasti keksiä keinoja tilanteen parantamiseksi, kun paikoillaan oleminen tuntuu luontooni sopimattomalta. Huomaan juuttuneeni suohon - rimpuilen eteenpäin, mutta tarvittava voima vapautumiseksi puuttuu. 

On aika palata mielialojensa alkulähteille, ja etsiä voimaa ja iloa elämäänsä toisaalta kuin aiemmin. Pidän kuitenkin kiinni minulle tärkeistä asioista, ja itseni liikkeessä. Yritän vielä esimerkiksi treenien suhteen lentoa samoilla siivillä kuin aiemmin. Tauokoratkaisut tuskin olisivat vastauksia mihinkään. Kävin vetämässä tänään parhaan treenini kuukausiin, kun olin ensin purkanut ääneen kaiken mieltäni pitkään painaneen. Asiat tuskin ovat niin vaikeita ja monimutkaisia, kun niitä tarkastelee oikeilta kannoilta, ja tarvittaessa vaihtaa suunnitelmansa uuteen :-) 


 "Joka ikinen aamu on kaks vaihtoehtoo. Voit luovuttaa tai uskoo."


LINKKAA INSTAGRAMISI !

nimetön

UUSI FACEBOOK -RYHMÄ KOULURATSASTAJILLE