NYT KERRON TARINANI

Tänään kirjoitan pelkästään itsestäni -siitä, miten kaikki 21 vuotta sitten alkoi. Haluan kertoa asioita, joita juuri kukaan minusta ei tiedä. Mikäli tahdot kuulla minusta paljon lisää, niin aloitetaan !

Synnyin marraskuun kylmyyteen lahjaksi isänpäivänä 1993 vastasyntyneiden teho-osastolle. Heti tultuani maailmaan minulla todettiin MMC -liikuntavamma. Eli lyhyesti sanottuna lapsen kehitysvaiheessa selkärangasta pitäisi muodostua "helminauhasta" yhtenäinen putki, jonka sisään hermot sijoittuvat. Minulla kuitenkaan niin ei käynyt, vaan selkärankani jäi alaselästä avoinaiseksi, josta johtuen aukosta alaspäin olevat lihakset eivät saaneet tarvittavia hermotuksia toimiakseen "normaalisti". Piakkoin maailmaan saapumiseni jälkeen minut kiidätettiin leikkaussaliin, jossa selkäni ommeltiin kiinni. Siinä sitten kasvoin ja makailin massullani pylly pystyssä, kun tietenkään selällään nukkuminen ei ollut mahdollista.

Selkäydinkanavaa pitkin kulkevat selkäydinnesteet, ja sain osakseni siis myös selkäydinnesteenkiertohäiriön, josta seurasi ns. "vesipää". Seuraavassa leikkauksessa päästä vatsaan minulle asennettiin letku, joka johdattaisi selkäydinnesteen paikasta A paikkaan B ilman, että siitä koituisi aivoilleni mitään haittaa.

Ensimmäiset kenkäni olivat minulle suunnitellut tukikengät, jotka ohjasivat jalkoja oikeaan asentoon, kun lihastyö oli puutteellista.

Kyynärsauvojen käyttöä päästiin ikuistamaan harvoin !
Vartuin eläen mukavaa pienen lapsen elämää pikkusiskona huolehtivan isoveljen varjeluksessa. Olen aina kokenut lapsuuden sisarussuhteeni sellaiseksi, jota parempaa en koskaan voisi edes toivoa - halasimme, kiusasimme, huusimme ja ennen kaikkea opimme toisiltamme ja kasvoimme yhdessä. Muistan, kuinka vielä ennen kävelemisen taitamista konttasin omakotitaloamme ympäri niin kovalla vauhdilla, että kirjaimellisesti lensin nenälleni, ja sain leukaani komean mustelman. Tätä tapahtui miltei poikkeuksetta joka viikko. Mutta onneksi niin, sillä ainakin into oppia ja matka kohti uutta on ollut vauhdikas !

Kontattuani riittämiin n. 11 kk iässä päätin, että oli aika opetella kävelemään. Jotta käveleminen edes jollain tasolla olisi ollut mahdollista, sain jalkoihini tuet, jotka ns. korvasivat lihasten "normaalisti" antamaa tukea. Ja hei, olin ensimmäinen lapsi joka alkoi kävellä niin nopeasti tukisidosten avulla ! Aluksi tuet ulottuivat lantiosta jalkapohjiin ja näin opin seisomaan melkolailla itsenäisesti. 2 vuotiaana vankat tuet vaihtuivat lanneosattomiin, pitkiin tukisidoksiin, jotka minulla on yhä tänäänkin jokapäiväisissä toimissani. Pääsin nopeasti kävelyn makuun, vaikka perässäni vedinkin pyörillä liikkuvaa tukea, eli dallaria. Pikkuhiljaa menestyksen merkiksi dallari sai jäädä taka-alalle. Vielä hetken käytin kyynärsauvoja viimeisenä tukenani, mutta pian nekään eivät enää pysyneet vauhdissani mukana ja tein kävelystä täysin itsenäistä !

Pienestä pitäen rakastin luistelua, ja toivoin joskus tulevani yhtä taitavaksi jääkiekon pelaajaksi kuin veljeni.

Kävin paljon läpi hiihtokisoja, joista minulla on edelleen tallella mitaleja !
Mahdollisuuksinani liikkumisen suhteen olivat joko se, että MMC rajoittaisi elämääni, tai sitten oppisin suhtautumaan oikein ja elämään sen kanssa juuri niin kuin tahdon. Äitini valitsi puolestani jälkimmäisen vaihtoehdon ja siihen minut kasvatettiin. Jo pienestä pitäen aloitin ahkeran liikunnan - harrastin ratsastusta, sekä hiihtoa ja opinpa siinä sivussa myös luistelemaan ! Kävin läpi monet hiihtokisat, putosin miten milloinkinpäin hevosen selästä, olin hitaampi kävelemään ja luistelemaan kuin muut, mutta mikään, ei mikään voinut pysäyttää minua ! Temmelsin kesät talvet, aamusta iltaan ulkona kavereideni kanssa, ja jaksamiseni äärirajoilla menin pitkälti siinä missä muutkin. Koen lapsen mielen yhdeksi suurimmista tekijöistä, jotka auttoivat minua eteenpäin. Muistan, kuinka tarvoin pitkiä lenkkejä haasteellisessa metsämaastossa kaverini kanssa, koska keppihevosleikki oli voittamaton, enkä olisi jäänyt kotiin mistään hinnasta !

Alusta saakka olen käynyt viikottain fysioterapiassa, mutta myös kerta toisensa jälkeen harjoitellut itse. Uskonut itse itseeni ja tehnyt sen mitä ikinä olen halunnutkaan. Ja ehkä tärkein, en koskaan kyseenalaistanut sitä, etteikö minusta olisi johonkin. Minua kiusattiin koko kouluaikani niin netissä, koulussa, kylällä kuin missä tahansa muuallakin minne menin. Mutta en koskaan sortunut ajattelemaan, että minussa on jokin vialla, tai etten kelpaa. En suostunut muuttumaan sellaiseksi, jollaisen muut minusta halusivat. Olin tyytyväinen siihen, mitä osasin ja mitä minulla oli. Ajattelin aina "En ymmärrä miksi nuo toiset kiusaavat. Minähän olen kiva lapsi - minulla on hieno heppa-aiheinen villapaitakin, jonka mummuni on kutonut minulle. Se ei kyllä ole samanlainen kuin muilla, mutta minä pidän siitä !" Minua on kiusattu ja paljon, yli 10 vuotta päivittäin ja suurinosa koulupäivistäni on ollut täyttä henkistä helvettiä, mutta olen kiitollinen siitä vahvuudesta, jonka kiusaamisen myötä olen saanut kerätyksi itseeni. Edelleenkin tavatessani uusia ihmisiä saan osakseni mitä eriskummallisimpia katseita ja kommentteja - mutta miksi ihmeessä antaisin mitään arvoa sellaiselle?

Ja niin, mitä minulle kuuluu tänään, ja miten MMC vaikuttaa arjessani? Minun on usein vaikea muistaa, että koko liikuntarajoitetta on olemassa. Puen tuet päivittäin jalkaani ja vaikka väkisin kiskon pillifarkut niiden päälle, koska ne miellyttävät omaa silmääni. Kävelen sen matkan minkä jaksan ja hyppään pyörätuolin matkustajaksi mikäli en. En pysy seisomassa yhdellä jalalla, enkä kykene polkemaan pyörällä, sillä tasapainoni ei ole kyllin hyvä. Minä en kesäisin osaa sanoa, onko sopivan lämmintä, jotta voin mennä uimaan kun kastan varpaani järviveteen, sillä varpaissani ei ole tuntoa. Valitsen salitreenini omien kykyjeni mukaan, ja hihittelen katsellessani pohkeitani peilistä, koska vaikka kuinka harjoittelisin, tietyt lihakset eivät kehity, sillä hermot eivät voi antaa mitään käskyjä. Annan kaunissääristen naisten pyöritellä nilkkojaan puolestani, sillä omani eivät liiku. Jakelen ahkerasti käskyjä nilkkojeni alapuolelle, mutta ei minua pätkääkään haittaa, vaikkei jalka vastaa niin kuin sinne huudetaan. Minulta on varmasti jäänyt monta teiniajan poikaseikkailua kokematta ulkoisen ominaisuuteni vuoksi, mutta olen pärjännyt loistavasti sillä aikaa omassa seurassani odotellen Prinssi Oikeaa. Ja suoraa sanottuna, jyvät ovat erottuneet akanoista aivan itsekseen MMC:n ansiosta. Olen oma itseni ja kelpaan kyllä sellaisena, sillä mikään ei voi pysäyttää minua -koskaan !

Lantiolle ulottuvat tukisidokset sekä tukikengät

Dallarin käyttöä...



HERKKULAKKOA MAKEEMPAA !

Herkkulakko vai kenties jotain muuta? Avainsanani on "vapaasyöntipäivä". Olen pitänyt herkkulakkoja useaan otteeseen, mutta tällä kertaa halusin kokeilla jotain muuta. En halua olla enää tiettyä ajanjaksoa ilman herkkuja. Tavoitteenani on vähentää epäterveellisen ruoan syöntiä siinä määrin, että rajoitan niiden syöntipäiviä. Ongelmani ei siis ole suuret määrät epäterveellisyyksiä kerralla, vaan useat päivät kuukaudessa pientä napostelua.

Käytännössä toimin seuraavasti:

1.4 alkaen minulla on kuukaudessa aluksi 2 vapaasyöntipäivää, eli yksi päivä kahden viikon välein. Lyhyesti sanottuna, saan syödä silloin niin paljon kuin haluan, juuri sitä mitä haluan. Muun ajan olen erossa kaikesta epäterveellisestä.

Miksi niin?

Haluan suoda itselleni myös vapauksia, joten siksi saan kuitenkin syödä herkkuja kahdesti kuukaudessa. Vapaasyöntipäivä on myös idearikas ratkaisu siinä mielessä, etten pysty juomaan edes kokonaista pientä limsapullollista yhden päivän aikana, joten herkkujen määrä kuukaudessa vähenee roimasti automaattisesti. Kolmanneksi, minulla ei ole tarvetta olla täysin ilman herkkuja, joten tarkoitukseni on ainoastaan rajoittaa.

Mitä arvelen ennalta syöväni noina vapaasyöntipäivinä? Entä millaisia määriä?

Kuten kerroin, sokerinsietokykyni yhden päivän aikana on minimaalinen. Saatan aloittaa yhden limsapullon, sekä syödä muutaman tikkarin tai aloittaa pienen karkkipussin, jota kuitenkaan en saa loppuun yhden päivän aikana. Eihän ole paljon kuukaudessa? Ei mielestäni.

MAALISKUU

Maaliskuuni meni että hujahti. En edes muista muuta kuin kirjoittaneeni alle nimeni unelmakotini vuokrasopimukseen. Muutto ja muutos, sekä kaikki niihin liittyvä valmistelu hyrräävät mielessäni ensimmäisenä. Olen jo pakannut ensimmäisen laatikonkin. Materia kulkee ainoana matkassani kohti muutosta. Yhtäkään henkistä laatikkoa minulla ei ole pakata tai mikäli on, jäljellä olevat muistot sujautan taskuuni. "En koe enää edes niitä vähiä tarpeelliseksi" ajattelen sipaisten ujon hymynkareen kasvoilleni. Ei ole enää olemassa mitään, mitä täältä jäisin kaipaamaan. Lähden matkaan yhden ainoan haaveen perässä jättäen sen kaiken, joka minulla oli täällä. Vaikka en ole lähdössä kauas, minusta tuntuu, kuin en jäisi tälle pallolle lainkaan. Tekisi mieli repiä vanhan asuntoni seinistä irti muistoja, jotka joka tapauksessa tulevat jäämään tänne. Mennessäni muualle, en voisi enää koskaan muistaa asioita samanlaisina, ellen olisi tällä samalla paikalla. Ja samalla paikallahan tuskin olisin enää koskaan. Tuntuu, kuin muistot olisivat minun ja tahtoisin vain omia ne -pakata mukaani. Tämä asunto kuitenkin omistaa jokaisen niistä ja uuden alun alkaessa minä tulen unohtamaan kaiken.

Edellisestä postauksestani on vasta 2 päivää, mutta silti tekisi mieli kirjoittaa "jostain" mitä tahansa lisää... Säilöin kyseistä kirjoitusta parin viikon ajan kuin tulisilla hiilillä taiteillen. Tuntuu hyvältä, kun muutos on vihdoin varmaa. Ei tapahtunutta, mutta varmaa kaikella tapaa. Jos kirjoittaisin kuluneista päivistä, mitä kerrottavaa minulla olisi? Sitäkö, että minulla on jatkuva kiire ja odotan kesää enemmän kuin mitään. Tuskin, ei minun tee mieli sanoa sellaista.

Elän niin sanotusti loppua. Elän tällä hetkellä pakaten ja hyvästellen, -kierrän katsellen jotain, josta on muistettavaa. Nautin pienistä kiireettömistä hetkistä cappuccino -mukin äärellä ja shoppailen uuteen kotiin välttämättömyyksiä ihmetellen sitä, miten paljon jokainen lysti nykyään kustantaa. Rauhallista ja haikeaa valmistelun aikaa ennen varsinaista tapahtumaa ja kaiken muutoksen tapahtumista. Ensimmäinen oma kotini, ja pian se olisi toivottavasti jollekkin toiselle yhtä merkittävä kuin aikoinaan minulle. Miltä ikinä se vaikuttaisikaan, se on todellisuudessa ainoastaan loppua ennen alkua.

MUUTTOHAAVEISTA TOTTA

Tulevaisuuden "haaveista totta" -osastossa siintää jotakin kuvan mukaista. Aika mukavaa, eikö vain? :-) Olen löytänyt upouuden, juuri valmistuvan talon juuri minulle sopivalla asunnolla varustettuna. Kaunis kaksio omalla saunalla sekä lasitetulla parvekkeella. Rakkautta ensisilmäyksellä ! Allekirjoitin tänään vuokrasopimuksen, ja muuttamaan pääsen jo kesäkuussa. Unelmien koti ja niin paljon enemmän :-)


SUKLAAMUFFINIT MOUSSELLA






Valmistin tänään Samin herkkua, suklaamuffineita !
Vuorossa olivat pätkismuffinit kuorutteenaan suklaamousse :-)

MY NEW PHONE

Vihdoin sain uuden puhelimen hyppysiini ! Entinen 4s menee huollon kautta Äitini käyttöön, ja minulle siunaantui kauan toivomani 5s ! Muutaman tunnin käytettyäni kyseistä puhelinta, en voi muuta sanoa, kuin olevani enemmän kuin tyytyväinen ! Erityisesti sen käytössä minua miellyttävät litteämpi malli verrattuna edelliseen, sekä kosketusnäytön parempi "kosketettavuus", eli näyttö tuntuu ottavan kosketusta selkeämmin vastaan toimien siis erittäin loogisella tavalla. Viimeinen, vaan ei vähäisin parhaista ominaisuuksista on omaan käyttööni erittäin hyödyllinen, parempi kamera ! Täydellistä 







PIENEN PIENET KUULUMISET

Blockfest vai uusi päiväpeite? Viihde vai käytäntö? En olisi uskonut aivan heti valitsevani Blockfest -lippujen sijaan jotain muuta, -onhan kyseinen tapahtuma ollut aivan "must go" jo useamman vuoden ajan. Lopulta kuitenkin rahan säästäminen nousi ratkaisevaksi tekijäksi, liput ovat nimittäin hinnaltaan nousseet melko paljon viime vuodelta. Ja ehkäpä tapaamme Blockfesteillä ensi vuonna jopa parempien esiintyjien parissa, who knows ;-)

Vaikea kuvitella, että jälleen koittaa viikonloppu. Arkipäivät ovat menneet yhdessä silmänräpäyksessä. Meillä ei Samin kanssa ole mitään erityisiä suunnitelmia viikonlopuksi, eli mitä todennäköisimmin käytämme aikamme ainoastaan akkujen lataamiseen, sillä kuluva viikko on ollut henkisesti yllättävän raskas. Tunnen ylipäätään eläväni tällä hetkellä ns. "välitilassa"...odottaen ehkä jotain suurta tapahtuvaksi, ja samalla peläten sen kaiken epäonnistumista. Noh, ihmisen pieni mieli saa varmasti aikaan vaikka minkälaisia aaveita, jos turhanpäiväistä stressiä ja pelkoa ruokkii ahkerasti omalla negatiivisella asenteellaan. Siispä pää pystyyn ja tulta päin !


IMG_2171

OUR LOVELY, SUNNY WEEKEND

Huhhuijjaa mikä viikko ! Myönnän ilomielin olevani väsynyt. Viikonloppu oli odotetumpi vieras, kuin kuukausiin aiemmin. Koen ansainneeni tämän hetken itselleni ja Samille, -meille yhdessä. Runsas ulkoilu, auringonpaiste sekä hyvä ruoka parhaassa seurassa piristivät kummasti ja sain kertaheitolla potkua tuleviin koitoksiin. Kaiken stressin sivuuttaen kuitenkin otimme niska-, pers'otteen minilomasta ja suuntasimme ulkoilmaan seikkailemaan ! Aurinkoisen sään innoittamina ostimme sylilliset värikkäitä hedelmiä, joista kasasimme brunssin herkkuja sekä erilaisia fruitieita välipaloiksi ! Tässä yhteisen viikonloppumme OUR DAYS -kooste...

Lauantai:

Aloitimme aamumme heräilemällä 8.00 aikaan ja suihkun kautta suuntasimme kaupungille. Tähtäimessämme oli hankkia Samille ainakin yhdet kappaleet uusia farkkuja, mutta lopulta niitä tarttui mukaan kahdet keskenään täysin eri malliset ja väriset. Sami osti itselleen housujen lisäksi myös kaksi t-paitaa sekä nahkatakin.

Kaupasta selviydyttyämme valmistimme aamiaisen pitkän kaavan mukaisesti: kananmunia, pekonia, lettuja banaanilla, kinuskilla ja kermavaahdolla, leipää sekä teetä ja tuoremehua. Tuoreet ruusu-, ja tulppaanikimput kruunasivat aamiaisen aurinkoisena aamupäivänä ! Pienten päikkäreiden jälkeen vietimme aikaa luonani yhdessä vain lepäillen ja tv:tä katsellen. Illan kulutimme Pop'n Roll -ohjelman sekä tulisten siipien kera :-)












Sunnuntai:

Mikä ihana aamu ! Oli enemmänkin kuin piristävää nukkua pitkään ladaten akkuja. Chillailupäiväksi pyhitettynä sunnuntaina kiikutimme kuitenkin heti ensitöiksemme puhelimeni korjaukseen. Samalla kävimme myös Prismassa ja Mäkkärissä. Päivän pakollisen velvoitteen suoritettuamme laittauduimme ! Suuntasimme puistoon kamera mukanamme, napsimme kuvia ja nautimme vain yhteisestä ajasta kera lämpimän aurinkoisen sään, -täydellistä. Pitkän ulkoilun päätteeksi saavuimme asunnolleni valmistamaan kanavartaita sekä kokoamaan satulatuolia ja tiskaamaan. Ja tässä sitä nyt ollaan -kirjoittamassa tätä postausta. Kokonaisuudessaan totean takana olevan loistava, aurinkoinen sekä leppoinen päivä  










MINÄ MUISTAN SINUT.

Istun yksin kotona ja mielessäni pyörii vain yksi kysymys, -"miksi minä muistan?" Muutaman vuoden sisällä olen tavannut minulle erittäin merkittäviä persoonia. Heitä ei ole montaa, vain muutama, mutta sitäkin suurempia arvoltaan. Ihmisiä, joiden kanssa ei enää tule vaihdettua kuulumisia. Ihmisiä, joista kuitenkin tietyt kappaleet muistuttavat, ja heitä joita silti kerta toisensa jälkeen ajaudun muistelemaan.

Tapasin minua aikoinaan erittäin paljon säväyttäneen ystäväni kahden vuoden jälkeen pari viikkoa sitten uudelleen. Tapasimme keskustellaksemme läpi kaiken sen, jota silloin tapahtui. En edes osaa selittää sitä, mitä tämä ihminen minussa tuolloin sai aikaan. Olimme ja olemme edelleen täysin erilaisia keskenämme, mutta silti arvostan suuresti hänen tapaansa ajatella ja olla olemassa. Hän sai minut ymmärtämään, ettei huomisesta voi milloinkaan tietää. Keskustelun yhteydessä kysyin, "Muistatko mitä sanoit minulle, kun silloin keskustelimme viimeistä kertaa?" Hänellä ei ollut tietoakaan mistä puhuin. Olisi tehnyt mieli sanoa, "Miten sinä saatoit unohtaa..." Tuntuu kamalalta edes ajatella, että jokin niin suuri asia ei ole ollut toiselle lainkaan muistamisen arvoista.

Toinen saman kaltainen tapaus herätti minut huomaamaan muistelijan itsessäni vain muutamia päiviä sitten. Vaihdoimme kuulumisia erään menneisyyteni henkilön kanssa. Kysyin, "Muistatko sen keksimämme laulun, jota lauloimme aina yhdessä?" Niin kuin jokainen varmasti arvaa, -hän ei muistanut. Sain sen sävyisen vastauksen, että pitäisikö muka muistaa. Ei, ei tarvitse muistaa. Mutta minä muistan. Muistelen tuota laulunpätkää vielä tänäänkin ja muistan tarkalleen sanat sekä iloisen ja tahdikkaan sävelen.

En edes tarkalleen tiedä, mitä ajatella itsestäni muistelijana. Olen aina ollut sellainen ja se on syvällisintä minua. Koen muistelun merkiksi siitä, että jotain muistamisen arvoista on kaikeksi onneksi tarttunut mukaani. En voi silti sanoa lainkaan jumittavani paikoillani elämässä. Jatkan elämääni juuri kuten tahdon, mutta hiljaisina hetkinä löydän itseni tonkimassa muistojen haurasta arkkua. Ja niin, vaikka tuo arkku itsessään on kovin vanha ja hauras, sen muistoja turvaava lukko vahvistuu päivä päivältä elämän jatkuessa. Eikä se, etteivät he ajattele minua koskaan saa minua unohtamaan noita hyviä muistoja. Ajat eivät ole enää samat, -edes me emme ole enää samoja ihmisiä, mutta muistamisen arvoisia ovat ne hyvät hetket aikoinaan. Muistot eivät muutu, vaikka meistä tulisi täysin erilaisia. Minä muistan, koska se on minulle tärkeää.

ONNELLISUUSPOSTAUS


Onnellisuus on sitä, mitä minulla on. Onnellisuus on jokainen kerta avatessa utuiset silmät aamuisin. Minulle parasta on itsensä ylittäminen ja todellisen energisyyden aistiminen. Nautin mitä suuremmin aikaisista herätyksistä ja täysillä tehdystä aamutreenistä. Kaikkensa antaminen luo iloa. Onnellisuus on toinen vierellä ja sitä, että on välillä aivan itsekseen. Onnellisuuden tunnistaa jännittävästä tunteesta ja jatkuvasta elämänjanosta, -halusta kasvaa ja oppia. Onnellisuutta on tuntea ikävää. Onnellisuus on oman juttunsa löytämistä ja ymmärrys siitä, että osaa ja on taitava. Onnellisuuteen kuuluvat niin pienet kuin suuretkin asiat elämän varrella.

Onnellisuus käsittää myös kaiken sen, jota koemme negatiiviseksi, sillä ilman sitä emme tuntisi iloa. Ilman sen kaiken kokemista onnellisuutta ei olisi koskaan ollutkaan. Olen aina rakastanut haasteita, jotta tuntee selviävänsä. Jokainen haaste on itsensä harjoittamista pahemman varalle. On arvokasta oppia läpi käydyistä tilanteista. Elämästä tekee onnellisen valinnanvapaus, sekä oman arvonsa tunteminen ja sen säilyttäminen. Nämä asiat mielessä pitäen on hyvä jatkaa !

"Kukaan ei voi olla ilahtumaton saatuaan ilmapallon." -Nalle Puh

"Puh tiesi mitä tarkoitti, mutta koska hän oli pieniälyinen karhu, hän ei löytänyt sanoja."

SPRING IS COMING BAE

Kevät on jo tässä vaiheessa vilautellut kiireistä sävyään. Aikatauluni pursuavat töiden lisäksi elämäntilanteen muutoksia sekä iltapäivä- ja iltaopintoja. Suurinpiirtein seuraavalta näyttävät kolmen tulevan kuun opinnot aikatauluineen.

Maaliskuu

25.3. Palkanlaskennan perusteet klo 17-20

Huhtikuu

1.4. Palkanlaskennan perusteet klo 17-20

7.4. Kirjanpidon perusteet klo 17-20

13.4. Palkanlaskennan perusteet klo 17-20

14.4. Laskutus ja reskontrat klo 17-20

16.4. Budjetointi klo 8.30 – 15
Kirjanpidon perusteet klo 17-20

21.4. Laskutus ja reskontrat klo 17-20

22.4. Palkanlaskennan perusteet klo 17-20

23.4. Asiakirjatuotanto ja sähköinen viestintä klo 8.30 – 15

27.4. Asiakirjatuotanto ja sähköinen viestintä klo 8.30 – 12.00
Kokous‐ ja asiakastilaisuuksien järjestäminen ja matkajärjestelyt klo 12.30 – 15

Toukokuu

5.5. Kustannuslaskenta ja hinnoittelu 8.30 – 15
Kirjanpidon perusteet klo 17-20

6.5. Kokous-ja asiakstilaisuuksien järjestäminen VERKKO-opiskelu

7.5. Kustannuslaskenta ja hinnoittelu VERKKO-opiskelu

11.5. Asiakirjatuotanto ja sähköinen viestintä klo 8.30 - 12
Työvälineohjelmien ja laitteiden käytön tuki ja opastus klo 12.30 -15

12.5. Kirjanpidon perusteet klo 17-20

13.5. Työvälineohjelmien ja laitteiden käytön tuki ja opastus 8.30 – 12

Asiakirjatuotanto ja sähköinen viestintä 12.30-15

19.5. Koko päivä klo 8.30-15


Bloggaamiselle ja muulle elämälle on raivattava tilaa jatkossa entistä tarkemmin. Koulun, työn, elämäntilanteiden muutosten sekä treenin lisäksi on vielä paljon muutakin tehtävää. Kiireen ansiosta osaa odottaa pieniä lomapätkiä esimerkiksi pääsiäistä entistä enemmän. Pääsiäisen toiveena on päästä Viitasaarelle pitkästä aikaa anoppia ja appi-iskää moikkaamaan :-)


MIKSI BIOLOGINEN SIDE EI MERKITSE?

Jokainen meistä on persoona omana itsenään riippumatta siitä, mikä meitä nimellisesti yhdistää, kun DNA -testin tulokset ovat printattuina paperiin. Jokainen meistä on kykeneväinen tekemään toisillemme pahaa. On kyse kahden ihmisen välisestä henkilökohtaisesta kemiasta. Kaikki meistä eivät vain ole keskenään yhteensopivia luonteita tai tule toimeen, olimme sitten sukua tai emme. Olen alusta asti saanut kasvaa ajatukseen, että perheeseen kuuluvat he, jotka ansaitsevat kuulua. Perhe ei merkitse minulle äitiä, isää ja x -määrää lapsia, -minun oma perheeni koostuu lisäkseni lemmikeistä ja kahdesta ihmisestä, joista toinen on kihlattuni.

Onko esimerkiksi perheväkivalta perusteltavissa tai villaisellaan painettavissa ainoastaan biologisten perhesuhteiden varjolla? Itse uskon, että ihminen joka kykenee tuottamaan toiselle niin suurta pelkoa ja tuskaa, ei rakasta eikä näin ollen ansaitse kuulua perheeseen. Kokemani jälkeen totean, ettei biologinen side merkitse mitään. Vaikka onkin olemassa tietynlaisia käsityksiä vanhempien ja lapsen suhteesta ja sen kestävyydestä ikuisuuteen, ei se automaattisesti sido ihmisiä yhteen loppuelämäkseen. Itselleni perhe ei merkitse vain nimeä, joka liittää yhteen ainoastaan saman, tietyn joukon ihmisiä. Perhe on erityistä rakkautta ja varmuuden tunnetta siitä, että ympärillä on joukko luotettavia ihmisiä, joiden rinnalle itse tuntee kuuluvansa. Perhe on luottamusta.

VAPAAN VIETTO MINUN TYYLILLÄNI

Mitäkö kaikkea puuhailen vapaa-aikanani? Näinä aikoina vapaita jää erittäin vähän, mutta jokaisen mahdollisuuden tullen on minulla omat tavalliset tapani.

Bloggaaminen. Vietän paljon aikaa blogiani katsellen ja miettien uusien tuulien suuntia. Suurimman osan aikaa tuskin edes kirjoitan mitään, -kunhan vain tutkin ja katselen. Jopa useampi tunti vierähtää mukavasti päivittäin tämän harrastuksen parissa, mikäli mahdollisuudet antavat myöden.

Sami. Mitä ikinä keksimmekään yhdessä ollessamme toistemme luona, -tv:n katselua, höpsötystä, keskustelua maailmalla tapahtuneesta sekä ulkoilua.

Kokkaaminen & leipominen. Kaikenlainen ruoanlaitto on lähellä sydäntäni, ja hyödynnän taitojani sekä perus arjessa että vapaa-aikana. Olen oikea leivonnan kiihkomielinen puolustaja ! Rakastan leivosten ulkonäköä sekä uusien reseptien kokeilemista.

Musiikki. Jatkuvasti, aina ja kaikessa. Ilman musiikkia en ole menossa minnekkään. Lempi musiikkiani pauhaa jatkuvalla syötöllä iPhonesta, tietokoneesta tai iPadista.