JOULUNI


Hei, sinä siellä 

Toivottavasti joulu sujui mukavasti rauhallisissa merkeissä, -niin ainakin täällä. Tärkeä päivä vietetty tärkeimpien keskellä ja muistettu lahjoin sekä toivotuksin niitä, jotka ovat hieman kauempana.

Tässä pieni kuva -postaus joulustani. Aattona Äiti teki töitä iltapäivään saakka, joten mitään ihmeellistä ei tullut yksin kotosalla tehtyä. Illalla kuitenkin saunottiin, syötiin, katseltiin murha -sarjoja ja avattiin lahjoja. Sellainen meidän näköinen joulu ! Kyllä se pukki muisti taas minuakin, mutta en lähde lahjojani sen ihmeellisemmin tässä nyt listaamaan. Instagramista @Pikkuprincess pääset kuitenkin seuraamaan hieman lisää joulun tunnelmia ja osaa lahjoistani.






HAAVEILUA

Haaveilen yhteisestä asunnosta Samin kanssa. Jokainen kerta, kun Sami matkustaa Tampereelle, nousee pintaan haave suuremmasta asunnosta, -samalla paikkakunnalla, -yhdessä.

Sami on tällä hetkellä hakemassa töitä Tampereelta, joten muuttoa yhteen voitaisiin suunnitella ehkä vasta vuoden kuluttua. Meillä molemmilla on selkeä visio siitä, että juuri täällä tuo unelmien yhteinen asunto tulee olemaan.

Mutta asun jo tällä hetkellä unelmieni asunnossa... Rakastan asuntoani, ja toisaalta tuntuu pahalta, että joskus siitä on luovuttava. Mutta uskon kuitenkin, että muuton ollessa ajankohtainen, olen myös tarpeeksi kypsä luopumaan omasta pienestä kodistani... Toisinaan vitsillä haaveilemme löytävämme sattumalta vapaan, suuremman asunnon juuri tästä talosta, ylimmistä kerroksista... mutta, tietysti mitä suuremmalla todennäköisyydellä en usko sen olevan mahdollista. Sama alue meillä on kuitenkin ehdoton hakukriteeri. Asumme sitten erillämme niin kauan, kunnes löydämme sen oikean unelmien asunnon.

KOULU

Moikka ihanat ! 

Pakko nyt kirjoittaa teille jo hieman kuulumisia ! Viime ajat olen häärinyt suurimmaksi osaksi uusien objektiivieni ympäröimänä, ja kuten huomasitte kuvapostauksista, paljon on kuvattu. Olen jo nyt erittäin tyytyväinen tämän hetkiseen objektiivi -kolmikkooni, mutta täydellisen kokoelman täydentää tulevaisuudessa haaveissa siintävä yksilö, joka tuo jälleen lisää kuvausmahdollisuuksia. Mutta nyt keskitytään siihen mitä jo on 

Toinen huippu-uutinen uusien objektiivien lisäksi on pitkä-aikaisen unelmani toteutuminen vihdoin. Olen päässyt opiskelemaan myyntiä ja asiakaspalvelua  Hain juuri tälle alalle aiemmin jo kolmena eri vuonna tuloksetta, ja vihdoin toissa päivänä oli minun vuoroni tulla valituksi. Elin todella pitkään kuin tulisilla hiilillä opiskelu -asian suhteen. Olin lopettamassa kesken edellistä koulutusta, mutta varmaa tietoa ei ollut, pääsisinkö jatkamaan heti seuraavaan. Kävin haastattelussa, jonka yhteydessä minulle jo kerrottiin, että olin opiskellut liikaa päästäkseni sisään hakemalleni alalle. Pari päivää sitten, sain kuitenkin iloisesti yllättävän sähköpostin, ja voin sanoa, että olin pakahtua onnesta.Nyt voin huoletta käyttää loput vuodesta lomailuun ja joulun viettoon toivoen, että lunta sataisi yhä enemmän !

VASTAUSPOSTAUS


"Mitä kauneustuotteita käytät?"

Käytän "Manga" -ripsiväriä, en muuta.

"Mikä joulussa on parasta?"
Jouluyön tunnelma. Varsinkin, jos on lunta !

"Missä näette itsenne 10 vuoden päästä?"

Samin kanssa yhdessä totta kai. Yhteisessä kodissa, joko vuokralla tai omistusasunnossa. Kummassa vain, kunhan saan olla Samin kanssa. Ja ainiin, meillä on ehdottomasti koira, ellei kaksikin !

Sami: No, näen itseni Tampereella jossain varastolla trukkikuskina. Meillä on omistusasunto, olemme naimisissa ja meillä on tila-auto.

"Jouluperinne. Mitä teette aina yhdessä joulun alla, sekä aattona?"

Tämä on ensimmäinen yhteinen joulumme, eikä tästäkään yhteinen tule, sillä jouluperinteemme muodostuu siitä, että vietämme molemmat joulua perheidemme luona.

"Millä lepytät Samin aina riidan jälkeen?"

Halauksin ja suudelmin. Ja tietenkin pyytämällä anteeksi. Lepytys vie joka kerralla oman aikansa, mutta kyllä Sami on aina tähän asti leppynyt sitten viimein.

"Entä Sami sut?"

Sami: Halilla ja pusulla. Jos se ei auta, niin täytyy käydä hakemassa Siwasta juustoja.

"Yhteinen muisto, jota blogissa ei ole vielä jaettu?"

Ehdottomasti se on puolivuotispäivämme, joka kilahti mittariin 7.12.2014, eli aivan vähän aikaa sitten. Kävimme hyvässä ravintolassa.

"Samin mielipide bloggaamisesta?"

Sami: Ei se minua haittaa. Sehän on hyvä juttu !

"Voisitko tehdä bannereita -ja jos, niin paljonko pyytäisit niistä?"

Jos olisi kysymys pelkästä tahdosta, tekisin kyllä ja aivan ilmaiseksi. Mutta, valitettavasti aikani on liian rajallista, etten ehtisi paneutua niihin tarpeeksi.

"Tunnistaako sinulle tuntemattomat lukijasi tai Instagram- seuraajasi sinua kaupungilla?"

Kyllä, silloin tällöin.

"Mikä on lempi värisi?"

Vaaleanpunainen ja valkoinen.

"Mitä söisit mieluiten?"

Kanasalaattia.

"Millainen olisi unelma elämäsi?"

Se, jota elän.

"Ketä fanitat?"

En fanita ketään.

"Kumpi on sinulle tärkeämpää, menestys vai onnellisuus?"

Onnellisuus. Luoda oman näköiseni elämä. En ole rahan perään, enkä materialisti.

"Käytätkö alkoholia?"

Enpä juuri nimeksikään.

"Mikä saa sinut kerta toisensa jälkeen lähtemään treenaamaan?"

Intohimo.

"Voisitko tehdä enemmänkin videoita?"

Kyllä, videoita on suunnitelmissa. Muutama valmis paketti odottaa jo julkaisuaan.

Kuinka vanha blogisi on?

Alle puolivuotias

KIITOS KAIKILLE KYSYMYKSIÄ ESITTÄNEILLE. TOIVOTTAVASTI SAITTE SUURIMPAAN OSAAN ASKARRUTTAVISTA KYSYMYKSISTÄ KATTAVAT VASTAUKSET 

JOULUNI MINULLE

Jos tällä ajatusten aikaansaannoksella olisi nimi, se kantaisi sanoja "Joulu minulle". Mitä joulu on?

Kirjoitan tätä postausta kaikkien joululahjatoivelistojen innoittamana. On se aika vuodesta, kun suuri osa blogeista täyttyy listoista, joissa toivotaan itselleen aimo annos tavaraa, tarpeellista ja tarpeetonta. Miksi? Olemmeko unohtaneet täysin joulusta kaiken muun, ja haudanneet ajatuksen sen merkityksestä kaiken materian toivossa? Onko joulun tarkoitus toivoa suuret määrät saatavia,  ja vastaanottaa ne.

Minulle itselleni lapsesta lähtien joulussa tärkeintä eivät ole olleet lahjat. Olen pienestä pitäen haltioitunut piparkakkutalosta takkahuoneen pöydällä ja joululaulujen iloisista rytmeistä svengaavine tonttu-ukkoineen. Joka vuosi olen saanut lahjoja, mutta joululta odotan aina jotain aivan muuta.

Rakastan tunnelmaa. Rakastan jouluaaton yötä. Pelkkää ajatustakin siitä, että seison tähtitaivaan alla, sen herkistävän tunteen vallatessa minut. Lämmin mökki, joulusauna, perhe. Olisiko muka kohtuullista edes pyytää vielä jotain niiden lisäksi? Ei minusta. Paljon mieluummin soisin rakkautta sitä arvostavalle tai vaikka vain jouluksi jonkun vierelleen, kuin itselleni uudet lenkkarit.

Joulu on myös tärkeää aikaa siksi, että sen tunnelma auttaa sivuuttamaan suurimman osan kiireestä. Tulee huomioitua asioita, jotka melkein koko vuoden jäävät arjen jalkoihin. Minulla on kaksi suosikki joululaulua. Niitä kuunnellessa altistun ikävöimään kyyneleet silmissä heitä, jotka ovat edelleen rakkaita minulle, mutta eivät enää täällä. Joulu on vuoden "viime tippa" pysähtyä. Joulu on tärkeä minulle.

POHDISKELUA

En ole pitkiin aikoihin ehtinyt toden teolla pohdiskella mitään, mikä yleensä kuuluu normaaliin elämääni. Tänään kuitenkin keskustelin erään tuttavani kanssa, mitä "anteeksi anto" todella merkitsee itselleni. Mitkä ovat sellaisia tekoja, joita voi antaa anteeksi.

Mielestäni se ei tarkoita pelkästään sitä, että lakkaa kantamasta kaunaa, kuten tämä tuttavani sanoo. Anteeksi antoa täytyy todella tarkoittaa sydämestään. Anteeksi antaessaan on valmis unohtamaan pahat teot ja sanat, sekä aloittamaan puhtaalta pöydältä. Se ei välttämättä ole todellakaan helppoa, eikä aina edes mahdollista.

Itse koen, että kaunaa voi lakata kantamasta ilman, että tekee mieli antaa lopullisesti anteeksi. On mahdollista olla niin vahva, ettei halua lähelleen ihmisiä, jotka tekevät pahaa. Voi tulla sinuksi asioiden kanssa ilman, että alkaa taas arvostaa väärin tehnyttä, kuitenkaan kasvattamatta vihaa kaunan kannon sijaan. On tärkeää tiedostaa, että jokainen on itse oikea sanomaan, mikä on liikaa vääryyttä itseään kohtaan. Ulkopuoliset eivät voi täysin tietää, miten herkkiä sisältä olemme.

Ja nyt esimerkki omakohtaisesta kokemuksesta... Koin itseäni kohtaan tehtävän useita vääryyksiä vuosia, ja taas vuosia. Annoin mahdollisuuksia korjata kaiken, kävin oma-aloitteisesti keskusteluja ja odotin anteeksi pyyntöä. Kaikkea tätä turhaan. Tilanne kärjistyi viimeisen kahden vuoden aikana niin raskaaksi itselleni, että koin lopullisen ratkaisun ajan tulleen. Yhä edelleen tänään minulla on sellainen olo, etten kunnioita, enkä anna anteeksi. Mutta silti en kanna kaunaa, joka olisi taakaksi itselleni.

TREENIPUHE

"The only bad workout is the one that didn't happen." Vai onko todella sittenkään näin? Osattuani jo jonkin aikaa treenata järkevästi, väitän, ettei näin ole. Huonoja treenejäkin on olemassa. Jokainen väärällä asenteella tai surkealla jaksamistasolla tehty kerta on huono. On ainoastaan viisautta oppia tuntemaan oma kehonsa ja mitä se yrittää kertoa.  On viisautta jäädä kotiin, kun siihen on todella syytä. Jopa toisen lajin valitseminen on aivan yhtä oikein. Tärkeää on, että tekee sitä mikä itselle tuntuu oikealta, -ei sitä, mitä moni muukin tekee. Itselleni jokainen treeni on täydellä valmiudella lähtemistä. On se olo, että maistuvat niin aikainen aamupala, aminot, treeni kuin palkkarikin. Jokainen osa on hoidettava kunnialla läpi, jotta setistä tulee sellainen, jota voin kutsua onnistuneeksi treeniksi.

Minulta kysytään usein, miten saisi lisättyä motivaatiota salitreeniin. Vastaan jokaiselle, "jos teet sitä, mitä rakastat, kenenkään ei tarvitse motivoida sinua". Oma tekemiseni perustuu täysin tämän ajatusmallin mukaan. Kuntosali ei ole maailman ainoa liikuntamuoto, ja jos jokainen salikerta vedetään huonolla mielellä, on ehkä valinnut väärän lajin.

MUFFINEITA









MY DAY

Kello herätti 12.00. Aloitin aamuni rauhallisella joulumusiikilla, sekä hyvällä pikkuruisella aamupalalla. Nyt vain on niiin JOULUFIILIS !  "Ehkä jouluna taas lapsi olla saan..."






Klo 13.00 lähdimme myöhäiselle aamulenkille. Lenkillä meni aikaa n. tunnin verran.





Klo 14.15 ehdin blogata maailman pienimmän hetken.





Klo 14.45 taksi odotti ovella, ja lähdimme Tiitiäisen anoppilaan, eli Äitini luokse saunomaan. Äiti oli taiteillut meille lämpimiä voileipiä, joten päivän toinen ruokailukin tuli hoidettua samalla reissulla.





Äiti vei meidät kotiin klo 19.30, ja jatkoin heti bloggaamista. Myöhemmin illalla emme jaksaneet tehdä enää mitään ihmeellistä, joten avasimme tapamme mukaan Netflixin, ennen kuin nukahdimme.


... 2 ...



4.00 heräsimme kellon lauluun, ja pinkaisimme salille treenaamaan. Vuorossa oli monipuolista jalkarääkkiä, sekä paljon venyttelyä.

Klo 7.30 saimme treenit tehtyä, ja suunnistimme taitavasti kotiin. Sami mönki takaisin nukkumaan, ja itse jäin keittiöön tekemään pieniä munakkaita ♥ 

Klo 9.00 maissa alkoi ankara piparkakkutalon kokoaminen... Pikeerin teko ja osien liimaaminen...

Pian klo 10.00 sain urakan valmiiksi, ja herättelin Samin syömään.

11.00 aikoihin oli ryhdyttävä joulukalenterin seuraavan luukun tekoon. Ja valmiiksihan se tuli. Kaksi luukkua yhdellä iskulla !




Klo 15.00 aikaan pikkuruisille päiväunille, ruokaa naamaan ja kylpyyn.

Loppuillan
suunnittelin ja kirjoittelin uusia postauksia valmiiksi odottamaan, ja parantelin piparkakkutaloa, sekä kuvasin uusia joulukalenterin luukkuja varastoon tuleville päiville !

Klo 19.30 väsynyt ja kaikkensa antanut tyttöystävä/bloggaaja rojahti sänkyyn tsiigaamaan Salatut Elämät sekä Uusi Päivä.

21.00 alkoi väsy painaa, ja oli aika mennä moikkaamaan Nukkusen Masaa