BLOGIMAAILMA

Suuri lukijakunta on "omistavan luokan ongelma". Eli lyhyesti avattuna, mitä enemmän omistat ja kulutat, sitä enemmän lukijoita on. Suosiota riittää, mutta henkilökohtaisuus ja kirjoittajan omat mielipiteet uupuvat täysin. Näen suurimmassa osassa blogimaailmaa pelkkää pintaa. Esillä ovat ostokset ja tilaukset. Juuri ne samat vaatteet, kuin muillakin. Esittelemme "kuukauden suosikit" eli ihanimmat ostokset, ja tätä kutsumme "lifestyleksi".

Se, jolla on kaikista kalleimmat hiuspidennykset, ja opettaa ne kiinnittämään, on kiinnostava. Ja miksi "rekisteröityneitä lukijoita" sitten kaivataan niin kovasti? Miksi se 3 tai 4 numeroinen luku siellä sivun laidassa määrittää ihmisestä yhtään mitään? Mielestäni sisältö ratkaisee.

Arvostan myös mahdollisimman paljon itse tehtyä. Nykyajan blogeissa suuri osa kuvista on netistä kopioituja ja postaukset muistuttavat enemmän Anttilan kuvastoa, kuin yhtään mitään henkilökohtaista ja omaa. Lieneekö syy sitten siinä, etteivät oma ottamat kuvat riitä, tai ole tarpeeksi "hienoja/hyvälaatuisia". Suuri kiitos siis heille, jotka vaivautuvat itse kuvaamaan, tuoden blogielämään unohtunutta ja kaivattua twistiä.

Usein törmätään myös siihen ongelmaan, että kun lukijoita on kerätty tarpeeksi (eli liikaa), ei heitä kohdella enää ihmisinä lainkaan. Sivun ylläpitäjä tuskin koskaan vastaa hälle tulleisiin kommentteihin, ja joissakin tapauksissa jopa korostaa sitä, miten "ei jaksa" vastata ihmisille, jotka haluaisivat kysyä jotain. Mielestäni myös lukijoista kuuluu pitää huolta, ja heitä kuuluu huomioida ja kohdella tasa-arvoisesti. Itsekään en vastaa minulle blogiin tulleisiin kommentteihin, mutta kanssani on sentään jokaisella mahdollisuus käydä keskustelua monessa muussa eri sosiaalisessa mediassa. En koskaan toivoisi omille lukijoilleni sellaista kohtelua, jota itse olen saanut.

Omassa "haave blogimaailmassani" näen erilaisia, ja henkilökohtaisia blogeja, ilman erottavaa tekijää lukijakunnan määrässä rahasta riippuen. Millaisena sä näet blogimaailman sun haaveissa? Onko nyt hyvä, vai toivoisitko jonkun seikan olevan toisin?

ps. Tottakai ymmärrän sen, että on blogeja eri kategorioissa, eikä pelkässä meikkausblogissa välttämättä kerrota kirjoittajasta mitään.

PROTEIN






Asettele kupin pohjalle pieniä paloja esim. appelsiinia.

Ripottele appelsiinin päälle kerros mysliä.

Painele sopiva kerros maitorahkaa alempien päälle.

Lisää maitorahkan päälle muutama appelsiinin viipale ja ripaus mysliä.

Koko komeuden päälle voit lisätä Hera80 jauhetta.


Itse käytin mandariinia, marjamysliä, Hera80 cookies and cream, ja koristeeksi sidoin pätkän juuttinarua. Voit käyttää Heraa myös useammassa välissä kerroksia. Jos olisi ollut mahdollisuus valita, olisin ottanut mandariinin tilalle makean appelsiinin. Hyvä ja helppo esimerkiksi välipalaksi, ja terveellistä on !

RELAXING

Kuuntelin tänään rentoutuskasettia, jonka avulla pyrittiin löytämään minuus arkisten kiireiden lomasta. Siinä sanottiin, että mitä useammin tapaat todellista minääsi, sitä tutummaksi se tulee. Ja sitten kysymys: Onko todella niin, että yhä harvempi viettää aikaa oman minänsä kanssa sitä tutkiskellen?

Miksi? Siksikö, että on tärkeää suorittaa ja saavuttaa? Siksikö, että suorittaminen koetaan nykyään ainoaksi keinoksi selviytyä, vaikka vähemmälläkin todellisuudessa pärjää. Entä onnellisuus? Eikö pitäisi pyrkiä elämään niin, että aika täällä olisi oman näköistä ja nautinnollista? Mitä virkaa on kaikella rahalla ja materialla? Eikö enää riitä, että tulee toimeen? Miksi haalia suuret määrät jotain sellaista, jolla ei lopulta ole todellisen onnen kanssa mitään tekemistä?

Mä itse olen aina ollut tietoinen kiireidenkin keskellä minuudestani ja tekemisistäni. Olen aina järjestänyt aikaa itselleni, ja puntaroinut sitä, mikä on oikeesti tärkeetä. Päällimmäisenä kaikessa on säilynyt mielessä onnellisuuden ylläpito, ja omana itsenään oleminen. Oon kuulostellut aina kaikkea siltä pohjalta, jos teen niin, oonko onnellinen. En siltä pohjalta, oonko hyvä muiden silmissä tai saavuttanut eniten materiaa toiminnallani.

Olisiko nyt aika varastaa hetkonen minuuden tutkimiseen. Jättää suorittaminen ja rahan kalastaminen sivuun hetkeksi, ja päättää sitten, kumpi tuntuu oikealta: henkinen, vai materiakeskeinen onnellisuus. Vanhat ja viisaatkin sen jo tiesivät, "Mitään et täältä mukaasi saa."

MIELIPIDEPOSTAUS

Sanan "vammainen" käyttö TÄYSIN väärässä asiayhteydessä. Sanaa saatetaan käyttää nimityksen "tyhmä" tilalla. Minkä logiikan mukaan kukaan esimerkiks kehitysvammainen, on yleisesti tyhmä? Lisäks, usein tietämättömien puheissa LIIKUNTARAJOTTEINEN on sama asia kuin KEHITYSVAMMAINEN. Mitä...?

Kommentointi toisten tilapäivityksiin: "Kiinnosti..." Aijaa, no kiinnosti kuitenkin sen verran, että jaksoit kommentoida.

Morkkaava länkyttäminen "Jee lunta." -tilapäivityksiin. Onko oikeesti tarpeellista kommentoida "Aijaa vittu, enpä huomannu"? Jos ei miellytä, poista kavereista. Ketään ei oo pakotettu lukemaan kenenkään päivityksiä.

Toisten arvostelu "vittuilemalla ovelasti". Miksi vittuilla, jossei ole munaa sanoa mielipidettään suoraa?

Jonkun tekemisten luokitteleminen lapselliseksi. Mä kattelen mielelläni Muumeja, mitä sitten?

Itsensä olemisen välttely kiusaajien pelossa. Oo rohkee ja usko ittees. Sä oot mahtava, kun oot oma itses.

Yleistäminen. "Kaikki naiset on aina sellasia, että..." "Naiset aina sanoo ja tekee niin, että..." Kaikki? Aina?

Sanan "erilainen" käyttö, korostamaan sitä ajattelua, että ihan kuin "samanlaisia" olisi muka olemassa. Aivan, kun olis "erilaiset" ja loput.

Ikärajotteisuus musiikkimaun suhteen. Jos tykkäät Robinista, tykkää, vaikka olisit 13 tai 50, ihan sama mitä kukaan muu ajattelee. Mä tykkään Robinista yhtä paljon kun Jari Sillanpäästäki. Eikä nolota yhtään.

Liiallisuuksiin menevä fanittaminen/massa. Äiti on opettanu aina mulle, että koskaan ei saa elää liikaa toisten kautta. Jokaisen pitäis mun mielestä pystyä oleen sen verran itsenäisiä, että eläis omien ajatustensa johdatuksella, eikä yrittää olla samanlainen, kun joku toinen. Itsenäisyydelle ei mun mielestä oo tarpeeks tilaa nykymaailmassa. Aina kiusataan, jos jotain ei miellytä. Säälittävää.

Tuntemattoman arvosteleminen. Kellään ei pitäis olla aikaa arvostella toista henkilökohtasesti, saatika luokitella tuntematon oman olettamuksensa mukaseks tuntematta tarinaa ulkokuoren takana.

Pelkkä puhe. Esimerkiks kiusaaminen, MISSÄÄN ja KOSKAAN, ei tuu loppumaan pelkällä puheella. Kyse on SUN ja MUN TEOISTA.

ME

Missä tapasimme?

Internetissä

Missä olivat ensimmäiset treffimme?

Tampereen linja-auto asemalla

Eka pusumme (milloin) ja millainen se oli?

Tampereen linja-auto asemalla. Pusu oli oikein hyvä.

Tiesitkö heti, että olen sinulle se oikea?

Kyllä.

Millaisen ensivaikutelman annoin?

Hyvin pirteä ja ulospäin suuntautunut ja kiltti ja hauska.

Milloin tapasit perheeni?

Ekaa kertaa ollessa mökillä.

Onko meillä perinteitä?

Ei kai meillä vielä.

Kuka sanoi ensin "minä rakastan sinua" ja missä se tapahtui?

Minä sanoin ja kyllähän se facebookissa tapahtui.

Mistä riitelemme eniten?

No emmä tiiä.

Kuka määrää kaapin paikan?

Maiju.

Mitä katson tv:stä?

Sillon kun tv:tä pystyt katsomaan niin Salkkareita, Teiniäidit, Iholla, Putous, Vino show, Maajussille morsian, Uusi päivä...olikos siinä kaikki?

Mistä ruoasta en pidä?

Muikuista.

Kun käymme ulkona syömässä, mitä juon?

Cokista.

Mikä on kengän kokoni?

Mä sanon 38.

Jos keräisin jotain, mitä se olisi?

Pinkkiä.

Jos voisin syödä joka päivä jotain, mitä se olisi?

Euron juusto.

Millaista on lempi musiikkini?

Hipiti hoppia.

Minkä tapani toivoisit häviävän?

Ei mitää.

Mistä olen kotoisin, ja mistä Äitini on kotoisin?

Kangasalta, ja emmä kyllä tiedä mistä sun Äiti on kotosin.

Mikä on lempi kakkuni?

No ei oo ollu kyllä puhetta mutta mä sanoisin että voisko se olla vaikka lakka -kinuski.

Mitä voisin tehdä tunteja putkeen?

Blogata ja valokuvata ja pusutella mua.

HERKKULAKKO

Pullat, sipsit, karkit, kakut, pizzat, ranskalaiset, sokerimehut, vaalee pasta... Nää kaikki on monien muiden lisäks kiellettyjen listalla muutaman kuukauden ajan. Ja mitä ihmettä? Nii, me ollaan Samin kanssa alotettu nyt herkkulakko, joka on ainaki mun kohdalla osottautunu erittäin hyväks vaihtoehdoks.

Mä oon periny Äidiltä semmosen "napsin tässä iltasella, kun katon tätä sarjaa" -tavan. Ja se on ollu ihan fine, ei siinä mitään. Mitään ongelmaa tästä tavasta ei oo ollu, koska syötyä on aina tullu tosi kohtuullisesti...eikä nyt puhuta niistä ajoista, kun ei tullu syötyä mitään. Senpä takia nyt kun siihen taas jälleen pystyn paremmin, oon ajatellu, että annan itelleni luvan ottaa jotain herkkuja joskus, kun mitään äärimmäisyyksiä en kuitenkaan edes kykenis syömään.

Yksin asuessa oon jatkanu tätä iltatapaa, ja saattanu ottaa vaikka 3 palaa suklaata tai muutaman tikkarin Salkkareiden aikana. Mun "sokerinsietokyky" ei oo koskaan ollu mikään kehuttava, ja esim. pientä limsapulloo en pysty juomaan yhessä illassa, enkä myöskään kokonaista pussia karkkia yksin kerralla. Mulla tulee huono olo tosi helposti makeesta, mikä on ehkä jopa todella hyvä.

Pizza ja hamppari on ollu aina semmonen "herätesyöminen", eikä koskaan oo ajatellu muuta, kun että "Mennäänpä tänään mäkkiin." Pizzaa voisin sanoo syöväni keskimäärin kahdesti vuodessa. Mielitekoja siis tulee sillon tällön, ja erittäin vahvoja ne on sillon kerran kuukaudessa aina yhtenä tai kahtena päivänä peräkkäin. Sillon tulee yleensä hermoja kiristävä suklaan himo...

Herkkulakolla mä en hae mitään kilojen vähennystä, vaan sitä taitoa ja tahtotilaa, miten helposti vielä pystyn olemaan ilman mitään epäterveellistä ruokaa ja juomaa. Mulla on samalla meneillään vuosi täysin tipattomana, mikä ei oo ollu missään mittasuhteessa yhtään vaikee vuosi. Se vuosi alkaa olla kohta lopuillaan, mutta musta tuntuu, että jatkan edelleen vuoden vaihtuessakin tätä tiedostettua tipattomuutta.

Oon pystyny jo nyt näiden muutamien herkkulakkopäivien aikana sulkemaan tosi hyvin pois kaikki mieliteot ja makeanhimon. Mä en oo syöny sillon kun on tehny mieli, mä oon syöny kun on ollu ruoka-aika. Terveellisesti ja monipuolisesti. Vähintään kerran päivässä puuroo, ja siinä päällä kotitekosta marjoista ja hedelmistä blendattua "sosetta". Eli kaikki turhat sokerit on selkeesti jääny pois. Tottakai joskus tulee päiviä, kun tekis mieli ottaa ruoan päälle joku pieni makee, mutta kaikki sellaset ajatukset on pystyny ohittaan yllättävän helposti.

Oon ollu teininä viimeks herkkulakossa vuoden, mutta sen jälkeen syöny vapaasti muutaman vuoden herkkuja sillon kun huvittaa, ja nyt oli aika testata, pärjääkö ilman turhaa sokeria, ja jos, niin kuinka hyvin.

Erikoiskahvit on ehkä BonBon tikkareiden lisäks mun himoista suurin. Kahvit onki lakossa sallittuja, -tosin eihän cappuccinoo voi alkaa enää Salkkareiden aikaa juomaan, kun seuraavana aamuna 3.30 kello pirisee treenaamaan. Hyvän makuset Hera jauheet maitorahkaan sekotettuna on myös ajanu tosi hyvin herkkujen asiaa.

Toki toinen syy tahtotilan testaamisen ohessa herkkulakkoon oli hampaiden hyvinvointi. Syödessä sitä tulee ihan liian harvoin mietittyä, ainaki mulla.

Kokonaisuudessaan on jo nyt huomattavasti parempi olo, kun syö oikeeta ruokaa oikeina aikoina ja oikeina annoksina. Alan jopa jo jäämään koukkuun kaikkien ihanien hedelmien yhdistelmiin. Mä suosittelen herkkulakon kokeilemista kaikille :) Vähänhän siinä joutuu mielikuvitusta käyttään, kun pohtii mitä saa loppujen lopuks syödä ja mitä ei. Mutta ei se mitään ylitsepääsemätöntä oo. Ja parasta kuitenki on nähdä, miten hyvin pystyy luottaan omaan tahtoonsa taistellessa himoja vastaan.

LIHAKSETTOMUUS

Erehdyin eräs ilta tutkimaan viime keväänä otettuja "pullistelukuviani". En toki väitä olleeni sillonkaan mikään naisen malli Adoniksesta, mutta jotain ruista ranteissa oli. Olkapäistä olin ollu ennen taukoo tosi ylpeä. Nyt itestä tuntuu, että kuvat on siltä ajalta, kun mussa vielä oli jäljellä jotakin. Jotain sitä, minkä eteen oli tehny tunteja ja taas tunteja töitä. Aamu toisensa jälkeen. Jokainen 3.30 herätys toisensa perään.

Ennen sitä kaikkea, kun rangan kanssa tuli ongelmaa. Hermosäryt, voimattomuudet ja unettomat yöt. Syitä ja lähteitä etittiin pitkään, ja etitään ehkä edelleen. Jos se mitä nyt yritetään ei auta, on koitettava päästä magneettikuviin. Jokainen yhtään niitä asioita tiedostava varmasti ymmärtää, että magneettikuviin ei pääse kovinkaan helposti, ja jonot voi olla kuukausia pitkät. Rinta- ja kaularanka on osittain todella jäykkä, siellä on hermo jumissa ja pahasti. Välilevyssä jotain...ehkä muutakin...

Jos joku ei tiedä millasta on hermosärky, niin mun kohdalla se meinaa sitä, että tiedostaa kätensä olemassa olon jatkuvasti, koska kokoajan ojentajan ja haukkarin päiden tienoilla on puuduttava särky. Nukkuessa ei tiedä, missä asennossa kättä pitäis pitää, jotta särky helpottais. Useena yönä on todennu monen tunnin asennon hakemisen jälkeen, että se särky ei vaan tuu loppumaan, vaikka päällään seisois. Tottakai se on raskasta, -nukkua kolmea tuntia öissä.

Aluks tietenkään en saanu treenata käsiä ollenkaan. Kivun alkaessa olkapäästä epäiltiin, että jonkun liikkeen väärästä tekniikasta ois aiheutunu häikkää, joka vaan lisäis tuhoa, jos menis jatkamaan treenejä. Päätettiin, että nyt levätään. Moni varmaan ihmettelee, että miks en käyny treenaamassa jotain muuta, mutta "yksjakosella" saliohjelmalla tekemään tottuneen on ollu yllättävän vaikee mennä "tekemään vaan jalat tänään". En oo kovinkaan paljoo uskaltanu luottaa itteeni lepääjänä, koska "jos nyt kokeilen ihan vähän", ei välttämättä ois ollu oikee ratkasu.

Ei kulunu montaa viikkoo, kun ranka alko oireilla, ja sitä jumpatessa olkapää ja haukkarin pään vauriot suljettiin pois. Käsien koholla pitäminen selinmakuulla alko voimistaa särkyä, -siitä saatiin taas selville vähän lisää. Kokeiltiin pitkään erilaisia tyynyjä ja nukkuma-asentoja rangan tukemiseen, ja sitä kautta hermosäryn oletettiin helpottavan. Jokainen "nukkumakokeilu" kuitenkin päätty siihen lopputulemaan, etten kyenny nukkumaan yhtäkään kokonaista yötä sovitulla tyynyllä tai asennolla.

Teen edelleen kaula- ja rintarangalle venytyksiä sekä kotona, että fysioterapiassa, ja myönnän, että usein turhauttaa, kun tuntuu että mikään ei auta. Nyt jos koputtaen puuta uskallan jotain sanoo, niin musta tuntuu, että yhden nikamavälin uusien käsittelytapojen jälkeen mun yöunet on pidentyny alkuperäsestä 3 tunnista per yö huomattavasti.

Tottakai tuntuu pahalta nyt, kun kattoo itteensä peilistä. Ehkä edelleen harmittaa se, että toinen meistä lähtee kotoo monesti viikossa treenaamaan ja ite jään kattelemaan telkkaria. Mä en todellakaan oo sellanen...

Saatan kuulostaa katkeralta, mutta mä en ole. En kadu tuntiakaan tehtyä työtä, vaikka treeni ei tällä hetkellä kulje mihinkään suuntaan, ja tuntuu että lihasmassa katoo olemattomiin. Onneks lihasmuisti palauttaa mut elävien kirjoihin, ja treenille palatessa voin pian taas huomata, että kaikkee ei tällasessakaan ajassa oo menetetty.